Taloushallinnon järjestelmien modernisointi poisti turhan työn

Kainuun Jätehuolto etsi modernia taloushallinnon kumppania, joka ymmärtäisi sähköisen taloushallinnon ja järjestelmäintegraation päälle. Monetor vastasi kutsuun ja oli tiiviisti mukana prosessissa, jossa yrityksen eri järjestelmien välille rakennettiin rajapinta.

Kainuun Jätehuollon toimitusjohtaja Esa Rimpiläinen kertoo, että yhteistyön ensisijaisena tavoitteena oli saada kirjanpito mahdollisimman automatisoiduksi ja arjen kannalta toimivaksi. Se tarkoitti, että käytössä olleet toiminnanohjausjärjestelmät esimerkiksi autojen liikkumiseen ja asiakashallintaan liittyen piti saada pelaamaan yhteen taloushallinnon järjestelmien kanssa.

– Monetor rakensi kustannuspaikkaseurannan liiketoimintaa tukevaksi ja oli mukana tarvittavien rajapintojen luomisessa eri järjestelmien välille. Nyt meillä on käytössä esimerkiksi autojen ajantasaiset ajoraportit ja tuloslaskelmatasolle viedyt seurannat, jotka löytyvät valmiina yhdestä paikasta. Enää aika ei mene tiedon etsimiseen ja kokoamiseen eri järjestelmien välillä, toimitusjohtaja iloitsee.

Monetorin asiantuntijuus näkyi Rimpiläisen mukaan erityisesti siinä, kuinka eri ohjelmistojen välisiä klikkejä ratkaistiin.

– Minuun teki vaikutuksen, että he eivät etsineet tilitoimistolle sopivaa ratkaisua, vaan halusivat aidosti miettiä ja räätälöidä kokonaisuuden meidän tarpeisiimme.

Automatiikka helpottaa arkea, asiantuntijuus tuo lisäarvon

Rimpiläinen ei kaipaa aikaa, jolloin kannettiin säännöllisesti laatikollinen tositteita kirjanpitäjälle, joka laati niistä lopulta historiikin kuluneesta vuodesta. Sähköisen taloushallinnon kanssa on mahdollista katsoa tulevaan ja reagoida tässä hetkessä.

– Järjestelmät mahdollistavat ajantasaisten raporttien saamisen ja sitä kautta toiminnan kehittämisen. On kätevää, että kaikki tiedot ovat Netvisorissa sekä meidän että Monetorin saatavilla.

Vaikka nykyaikainen taloushallinto perustuu automatiikkaan, toimiva kokonaisuus rakentuu Rimpiläisen mukaan asiantuntijuuden ja hyvän palvelun ympärille.

– Edistyksellinen tilitoimisto on muutakin kuin lakisääteisen kirjanpidon yrittäjän puolesta täyttävä taho. Erityisesti arvostan Monetorilta saatua ennakoivaa ohjausta ja aktiivista toimintaa. Huomiota vaativiin asioihin on voitu reagoida ennakkoon, jolloin vaihtoehtoja on paljon enemmän.

– Monetorin palvelu on asiantuntevaa, joustavaa ja nopeaa. Yhteistyö on toiminut loistavasti, Rimpiläinen lisää.

Monetor toteutti Kainuun Jätehuollolle taloushallinnon ja toiminnanohjausjärjestelmien integroinnin ja vastaa myös yrityksen palkanlaskennasta sekä kirjanpidosta.

Haaste: Päivittäistä aikaa menee liikaa tiedon hakemiseen ja siirtämiseen eri ohjelmistojen välillä.
Ratkaisu: Järjestelmäintegraatio, jolloin tieto saadaan liikkumaan automaattisesti ohjelmistojen välillä.
Hyöty: Kokonaiskuva yrityksen toiminnasta paranee ja tiedot löytyvät yhdestä paikasta valmiiksi koostettuna.

 

"Monetorin palvelu on asiantuntevaa, joustavaa ja nopeaa. Yhteistyö on toiminut loistavasti."

Esa Rimpiläinen, Kainuun Jätehuolto Oy