Etsimme kokenutta kirjanpitäjää / taloushallinnon asiantuntijaa, jolla on merkittävä vastuu yhtiön operatiivisista kirjanpitotoiminnoista. 

Työtehtäviin kuuluu omien vastuuasiakkuuksien kokonaisvaltaisen hoitamisen lisäksi kollegojen tukeminen, prosessien kehittäminen yhdessä muun henkilöstön kanssa sekä laadunvalvonta.

Edellä mainittujen tehtävien lisäksi työ sisältää uusien asiakkuuksien käyttöönottoja, asiakkaiden neuvontaa ja kouluttamista sekä mahdollisesti sisäistä laskentaa. Lopullisen tehtävänkuvan määrittämisessä otetaan huomioon hakijan osaaminen ja kiinnostuksen kohteet.

Käytössämme on Netvisor-, Fennoa- ja Procountor-ohjelmistot, joiden osaaminen katsotaan eduksi. 

Odotamme, että sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot, reipas ote työntekoon ja olet innostunut taloushallintoalasta. Toivomme, että pidät tiiminä työskentelystä, mutta samalla osaat johtaa itsenäisesti työtäsi ja kykenet vastuunkantoon. Arvostamme kokemusta ja mielenkiintoa automaatiota kohtaan.

Meillä on toimistot sekä Vuokatissa että Kajaanissa, mutta työt voi suorittaa kokonaan etänä, joten paikkakuntasidonnaisuutta ei ole.

Yrityksessämme pääset aidosti vaikuttamaan omaan työnkuvaasi sekä asiakkaiden menestykseen. Lisänä saat erittäin mukavat työkaverit ja mahdollisuuden kehittää ja haastaa itseäsi!

Tarjoamme kulttuuri-/liikunta-/hyvinvointiedun, laajan työterveyshuollon ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä kilpailukykyisen palkkauksen. Olemme kiinnostuneita työntekijöidemme hyvinvoinnista ja vastuullisuudesta niin sisäisessä kuin ulkoisessa toiminnassammekin. 

Tämä tehtävä ei ole enää avoinna, sillä löysimme jo sopivan ammattilaisen mutta jos haluaisit työskennellä meillä, niin voit aina ottaa yhteyttä Heliin, toimitusjohtaja Heli Lehmusvuori, heli.lehmusvuori@monetor.fi / 040 742 5845.

Tutustu meihin ja tuleviin tiimiläisiisi!